Uusi brändi, uudet koukut

Sisältömarkkinointi

Uusi brändi, uudet koukut

Sisältömarkkinointi vaatii rohkeutta. Tämä konkretisoitui heti alkuun, kun aloitimme asiantuntijaorganisaatiomme brändiuudistuksen yli vuosi sitten – ensin kaikki ideamme sisältöjen suunnittelusta olivat jotenkin varovaisia ja vanhojen kaavojen mukaisia. Ihan kuin olisimme pelänneet suututtavamme jonkun, jos teemme jotain vähän erilaista!

Meni hetki ennen kuin meille iskostui, että ilman uskallusta tehdä jotain oikeasti uutta emme myöskään toisi mitään uutta yhdistyksemme jäsenille. Uuden brändin eteen tehdyt suunnitelmat tuottaisivat hedelmää vain, jos kokeiluja tekemällä löytäisimme ne parhaiten toimivat koukut.

Asiantuntijoiden LinkedIn

Sisältömarkkinoinnin ja brändiuudistuksen yhteyttä pohtiessani tuli pian selväksi, että sosiaalisen median kanavia hyödyntämällä meillä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia sisältöjemme jakamiseen. Järjestin taannoin henkilöstöllemme kaksi LinkedIn-workshopia, joissa pureuduttiin LinkedInin käyttöön asiantuntijan näkökulmasta.

Workshopin aikana näin sellaisia ihmisiä innostuneena LinkedInin käytöstä, joiden en ole ennen nähnyt innostuvan juuri mistään someen liittyvästä. Kun juttelimme verkostoitumisesta, erilaisiin keskusteluihin osallistumisesta ja sisältöjen jakamisesta LinkedInissa, sain itseni kiinni turhista ennakkoluuloista yhdistyksemme asiantuntijoita kohtaan – tämä kanavahan oli kuin tehty heille, vaikka olin kuvitellut, etten saa heitä helposti aktivoitua.

 

Sosiaalinen media

 

Aktiivisen keskustelun sisältömarkkinointi

Nykyisin kuulee yhä enemmän puhuttavan siitä, miten ihminen ihmiselle -viestintä toimii paremmin kuin yritys ihmiselle -viestintä. Tämä näyttää ehdottomasti pätevän ainakin meidän kohdalla. Yhdistyksemme panostaa suomalaisen kilpailukyvyn parantamiseen auttamalla täällä toimivia yrityksiä kehittämään toimintansa laatua. Ei varsinaisesti se mediaseksikkäin ala tänä päivänä, sanoisin. Mutta tämähän onkin asennekysymys! Jos annamme itsestämme kaavoihin kangistuneen ja ”epäseksikkään” kuvan, emmekö ole sitä myös muiden silmissä?

Kaikki lähtee näkymisestä ja kuulumisesta – jos piiloudumme samaan tasaiseen harmaaseen kuin ennenkin, emme näy emmekä kuulu. Siksi uusien kontaktien solmiminen ja keskustelujen käyminen ovat niin tärkeitä sisältömarkkinoinnin kannalta. Workshopin aikana kävi ilmi, että motivaatiota joukostamme kyllä löytyy. Asiantuntijoilla on jo osaamista ja mielipiteitä. Jos he tämän lisäksi haluavat jakaa niitä verkostoilleen, ovat lähtökohdat näin viestinnän näkökulmasta jo melko hyvät.

Oikea asenne ratkaisee

Tästä kaikesta opin, että rohkeuden lisäksi sisältömarkkinointi vaatii myös luottamusta. Harvemmin kukaan tuottaa kaikkea organisaation sisältöä yksin, eikä sillä parhaita tuloksia saavutettaisikaan. Oman alansa asiantuntijat tuntevat myös sisältönsä, mutta viestinnän ammattilaisen tehtävänä on antaa apua ja tukea sisältöjen luomiseen. Ihmisten motivaatioon ja osallistumiseen on luotettava, jotta he haluavat osallistua keskusteluihin ja jakaa sisältöjä jatkossakin.

Seuraavaan workshopiin en aiokaan enää ottaa mukaan vanhoja ennakkoluulojani, vaan luotan muidenkin innostukseen. Brändin vahvistamiseen ja uusien koukkujen luomiseen tarvitaan nimittäin muitakin kuin viestinnän ammattilaisia!

 

Projekti

Uusi brändi, uudet koukut

Kehittämisprojektini tavoite on kehittää sisältömarkkinointia B2B-yrityksemme brändiuudistuksen tukena. Asiakaslähtöisyys ja alansa edelläkävijyys ovat uuden brändin kulmakiviä, ja sisältömarkkinointi antaa tämän viestimiseen paljon mahdollisuuksia. Työtä tämän eteen on jo aloitettu tekemään, mutta projektin avulla pyrin tarkentamaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
 

  • Millaiset sisällöt tukevat uutta brändiä?
     
  • Mitkä kanavat ovat meille tärkeimpiä sisällön jakamiseen?
     
  • Miten sisältömarkkinoinnin opit ovat hyödyksi sopivien sisältöjen tuottamisessa näihin kanaviin?
SusannaS KIRJOITTI:
Huomaan törmääväni noihin pelko ja rohkeus-sanoihin jatkuvasti, kun puhutaan sisällöntuotannosta ja julkaisemisesta sosiaaliseen mediaan. Ihan turhaan. Hienoa kuulla, että yhdistyksestänne on löytynyt positiivista rohkeutta sekä kokeilunhalua uudistaa toimintaanne ja olette saaneet asiantuntijanne mukaan toteutukseen. Onnistumisten ja epäonnistumisten kautta oppii!
Sosiaalinen media todellakin luo mahtavat mahdollisuudet palvella, haastaa ja osallistaa asiakkaita sekä jäseniä. Oletteko ajatelleet, että haastaisitte jäsenistönne tuottamaan sisältöä? Esimerkiksi vierailijablogiin? Jaettavaa ja opettavaa asiantuntijuutta ja tietotaitoa voi löytyä myös vastaanottajien puolelta.
Lähetetty Ti, 11/28/2017 - 18:58
Outi Korkeila KIRJOITTI:
Kirjoitat hienosti ja avoimesti prosessistanne!
Kuinka usein törmääkään siihen, että projektit kuivuvat kasaan tai typistyvät, koska pelätään. Upeaa, että selätitte pelon ja kävitte rohkeasti asiaan.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siinä, että asenne on se, joka ratkaisee. Jos päästämme ennakkoasenteet vallalle, emmekä lähden rohkeasti kohtamaan mahdollisuutta siitä, että olisimme väärässä. Menetämme upeita kokemuksia ja mahdollisuuksia.
Teillä varmasti on edessä todella valoisa tulevaisuus somen valloituksessa ja sisällöntuotannossa.
Oletteko miettineet jäsenistön aktivointia mukaan tähän kampanjaanne?
Lähetetty Ti, 11/28/2017 - 21:48
LauraH KIRJOITTI:
Blogitekstisi oli innostavaa luettavaa ja siinä oli monta hienoa oivallusta. Osallistuisin itsekin mielelläni Linkedin-workshoppiin, jos sellainen omassa yrityksessäsi järjestettäisiin. Lähestymistapasi kuulostaa oivalta keinolta lähteä valloittamaan uutta kanavaa. Asiantuntijoiden ja viestinnän ammattilaisten sujuvan yhteistyön ja ajatusten jakamisen kautta pääsette varmasti erinomaisia tuloksiin. Hienoa oli lukea miten haluat osallistaa ja luottaa asiantuntijoihin sisällöntuottamisessa entistä voimakkaammin. Organisaatioissa alaa katsomatta on valtavasti hyödyntämättä jätettyä potentiaalia, jotka sopivien keinojen ja motivoinnin avulla voidaan valjastaa ennennäkemättömästi yrityksen hyödyksi. Uskon, että olet juuri tällä tiellä! Tsemppiä projektiin!
Lähetetty Ti, 11/28/2017 - 22:33