Sosiaalinen media tappoi radiotähden?

Miten sosiaalinen media muuttaa perinteistä lähetysvirtaradiota?

Kun vuosituhannen alkupuolella aloittelin radiouraani edustamassani mediatalossa, ihmettelin kahvihetkien kestoaihetta: kokeneemmat kollegat valittelivat sitä, kun kaiken joutuu nykyään tekemään itse.

Äänitarkkailijoihin tottuneiden juontajien oli vaikea hyväksyä sitä, että uudet studiot olivat niin sanottuja itsekäyttöyksiköitä. Eli puheen lomassa piti hoitaa myös musiikin soitto ja muut toiminnot. Kukaan ei nostanut enää mikkiliukua puolestasi, se piti tehdä itse. Ihmettelin tämän muutoksen vastustusta, koska en tiennyt muusta. Minut oli koulutettu hoitamaan radiolähetykset itse. Äänitarkkailijoiden kanssa työskentely kuulosti kovin vanhanaikaiselta tavalta tehdä radiota.

Muutos on mahdollisuus

Nyt kun istun kahvipöydässä, puren huultani aina, kun keskustelu kääntyy edustamani radion sosiaalisen median kanaviin ja sinne tuotettaviin sisältöihin. Puren huulta, koska en halua yhtyä työmäärän lisääntymisestä ja työnkuvan muuttumisesta valittavien kuoroon. Sen sijaan pyrin näkemään sosiaalisen median hyvät puolet ja hyödyt Suomen suurimmalle ja kuunnelluimmalle radiokanavalle.

Minusta muutosvastarintaisuus johtuu usein pelosta. Mitä tämä uusi tuo tullessaan? Mitä se minun kohdallani tarkoittaa? Osaanko ja pystynkö? Minun mielestäni tieto on paras pelon karkottaja. Itse hakeuduin uudelleen koulunpenkille opettelemaan tätä uutta välinettä, jota sosiaaliseksi mediaksi kutsutaan. Opettelin somen alustat ja niiden lainalaisuudet sekä jaoin oppimaani työyhteisössä perinteisen PowerPointin avulla. Tein strategian toimituksen työtä helpottamaan, sillä mielestäni rutiiniorjentoitunut eläin eli ihminen toimii paremmin, kun hänelle annetaan käteen tutkittuun tietoon pohjaavat toimintaohjeet työtä helpottamaan.

Mobiilikuuntelu muokkaa radiota ja sen kerrontaa.

Some yhdistää niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Kun toimme sosiaalisen median osaksi kanavaamme, löysimme uuden tavan markkinoida sisältöjämme. Erityisen iloinen olen siitä, että olemme löytäneet aivan uuden yhteyden asiakkaidemme kanssa. Sosiaalisessa mediassa tavoittamiemme kuulijoiden kanssa teemme yhdessä parempaa radiota. Lisäksi työilmapiiri parani, kun päätimme, että ne jotka ovat kiinnostuneita somesta, keskittyvät hoitamaan kanavan sosiaalisen median alustoja.

Ja taisipa käydä niin, että sisäisen kommunikaation määrä työyhteisössä lisääntyi kuin varkain, koska nyt itsenäiseen ja kovin yksinäiseen työskentelyyn tottuneet toimittajat joutuvat vastaamaan sometoimittajan jatkuvaan kyselyyn siitä, mitä olet tekemässä ja saisiko siitä tehtyä jonkun kivan noston myös someen.

Projekti
Elisa L KIRJOITTI:
Hei Sanna

Mahtavaa kun olet ottanut teillä ensiaskeleet hyödyntää somea yhä paremmin. Ja myös että sillä on ollut myös sisäisesti hyötyä kommunikaation ja kanssakäymisen osalta. Kuten tekstistäsikin käy ilmi, kaikki muuttuu ja se pitää vain hyväksyä ja nähdä mahdollisuutena. Sitä paitsi, eikö olisi tylsää jos kaikki olisi aina vain samaa eikä meillä olisi mitään uusia haasteita ;)

Mielestäni some ja digitaalinen viestintä todellakin mahdollistaa jopa uusien kohderyhmien ja kuuntelijoiden löytämistä. Itse olen nyt vasta löytänyt esimerkiksi Yle Puheen. Ennen en kuunnellut sitä koskaan, koska silloin kun olisin pystynyt kuuntelemaan, ei ollut mielenkiintoista aihetta radiolähetyksessä. Nyt pystyn itse valitsemaan mitä aihetta haluan kuunnella milloinkin ja olenkin käyttänyt ajomatkan valiten iTunesistä Jari Sarasvuon prodcastit. Enkä olisi tätä löytänyt ilman kaverini some-suosituksia! En edes tiennyt että sillä on Jari Sarasvuon lähetyksiä!

Mielestäni ehdoton mahdollisuus radioille jos he keskittyisivät enemmän sisältönsä markkinoimiseen somessa. Tällä hetkellä silmiini somessa on osunut vain SuomiPopin aamulypsy ja RadioRock. Ilmatilaa siis radioille siellä varmasti on!

Tässä mitä ajatuksia itselläni heräsi blogistasi. Pidin myös asettelustasi, jossa selkeät väliotsikot, alun ingressi, kuvat ja lyhyt ytimekäs teksti. Juuri sellainen kuin blogitekstin pitää olla.

-Elisa :)
Lähetetty Ke, 11/22/2017 - 19:53
Atso S KIRJOITTI:
Hei Sanna!

Mielenkiintoinen kirjoitus! Radiotyötä kolmessa eri opinahjossa opiskelleena aihe oli kiinnostava. Nykypäivänä, kun yritysten some-kanavat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, tuntuu aika itsestäänselvältä, että niinkin julkinen toimija kuin radiokanava, etenkin noin suosittu, näkyy siellä. Olen kyllä itsekin kohdannut omalla työpaikallani vastaavanlaista haluttomuutta ottaa some osaksi omaa työtä.

Hienoa, että olet opastanut työyhteisöäsi aiheen tiimoilta! Kiva myös, että oivalsitte somen potentiaalin markkinointikanavana ja vuorovaikutuksen luojana teidän ja kuuntelijoidenne välille. Kirjoitit: "Sosiaalisessa mediassa tavoittamiemme kuulijoiden kanssa teemme yhdessä parempaa radiota." Olisin mielelläni kuullut tarkemmin, mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti.

Blogiteksti oli hyvin kirjoitettu, kiinnitin ainoastaan huomiota "Some yhdistää niin sisäisesti kuin ulkoisesti.", jossa oli piste lopussa ja olisi ehkä ollut napakampi lyhennettynä muotoon "Some yhdistää". Veikkaankin, että tämä olin alun perin tarkoitettu kappaleen aloittavaksi lauseeksi.

Mukavaa talven jatkoa!
Lähetetty Ti, 11/28/2017 - 22:53