- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Sisäinen viestintä taitaa olla organisaatioiden ikuinen kehittämiskohde. Väestöliitön mukaan toimivan parisuhteen merkkejä ovat päivittäinen kuulumisten vaihtaminen, keskinäinen hellyys, toisen kehuminen ja rakkauden sanat. Myönteisten viestien merkitys on suuri. Resepti voisi toimia organisaatioidenkin viestinnässä. Voidaan toki jättää pois hellyys ja rakkauden sanat.
Positiivisuus, avoin tiedonkulku, toisen kehuminen ja kuulumisten vaihtaminen voisivat olla osa jokaisen arkipäivää työpaikalla. Ei kuulosta hullummalta, vai mitä? Jos kommunikaatio on hyvällä pohjalla, erimielisyydetkin voivat olla helpompia käsitellä. Elisa Juholinin mukaan parhaiten menestyvät työyhteisöt, joissa uskalletaan olla eri mieltä asioista.
Sisäinen viestintä kaipaa kehittämistä
Oma sisäisen viestinnän kehittämisprojektini sai alkunsa, kun kuuntelin ympärilläni vellovaa keskustelua viestinnän toimimattomuudesta. Olin toki itsekin huomannut asian, mutta keskustelun laajuus sai minut pohtimaan, tulisiko asialle aikuisten oikeasti tehdä jotain.
Hilpaisin esimieheni pakeille ja esittelin ideani sisäisen viestinnän nykytilanteen kartoittamisesta ja kehittämisestä. Hänenkin mielestään se oli hyvä idea ja opinnäytetyöprojektini sai lähtöluvan.
Kyselytutkimus auttoi rajaamaan aiheen
Viestinnän nykytilan kartoituksen tein kyselytutkimuksena. Webropol on muuten oiva työväline! Suorastaan idioottivarma, minkä todistinkin saamalla tutkimukseni tehtyä. Tutkimuksen tulosten analysointi vaati minulta verta, hikeä ja kyyneleitä.
Jouduin ensin opettelemaan Excelin perusteita ennen kuin edes pääsin tulosten analysointiin asti. Savottaa riitti. Tunsin olevani kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki mikä näytti tutulta, saikin uuden merkityksen, kun tavasin tuloksia analysointioppaat edessäni. Onneksi ohjaajani on maailman kärsivällisin. Hänen avullaan sain tulokset ymmärrettävään muotoon ja itsekin ymmärsin ne.
Kehittämiskohteita löytyi useita, mutta päätin valita niistä yhden, johon voitaisiin konkreettisesti vaikuttaa. Tutkimuksessa melkein 90 % vastaajista halusi saada suoraa tietoa ryhmältäni. Tätä olin jo ounastellutkin. Myös avoimissa kysymyksissä tuli esiin sama toive. Nykyisin ryhmäni ei tiedota suoraan asioista, vaan tieto menee esimiehille, jotka sitten tiedottavat asiat eteenpäin.
'
Teemahaastatteluilla lisätietoa
Seuraavaksi tein täydentäviä teemahaastatteluita saadakseni tarkempaa tietoa kehittämisen tueksi. Nyt enää analysoin haastattelut ja esittelen kehittämisideat esimiehelleni. Tunnen hien jo nyt nousevan otsalleni, kun ajattelenkin haastatteluiden analysointia. Jotain ideaa tässä opiskelussa taitaa kuitenkin olla, koska nyt Excelikin alkaa sujua.
Yksi ideani on, että ryhmämme pitää kerran kuussa tunnin mittaisen Skype-kokouksen kaikille halukkaille ja kertoo ajankohtaisista asioista. Ehdotuksia kokouksen aiheiksi voivat kaikki asiaan kuuluvat antaa. Samalla alamme käyttää enemmän intranetia tiedottamiseen. Näin tieto on kaikkien saatavilla heti.
Kuulostaa helpolta, eikö? Koska kehittämiskohde tuli kyselytutkimuksen tuloksena, muutosvastarinta ei varmastikaan ole kummoista? Jotenkin epäilen, että ihan noin helpolla ei taideta selvitä. Saatan astua jonkun sellaisen esimiehen varpaille, joka edelleen haluaisi olla itse tiedon jakaja. Kokeillaan kuitenkin: jos vaikka onnistuisi!
Sisäinen viestintä nyt, tulevaisuudessa tehokkaampi?
Projektissani tarkastelen sisäiseen viestinnän nykytilaa ja kehittämistä
- sisäisen viestinnän nykytilan kartoitus
- kehityskohteiden pohdinta tulosten perusteella
- kehityskohteiden kehittäminen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Sinullahan on haasteellinen ja mielenkiitoinen kehittämistehtävä! Olet tehnyt kovasti töitä (Exceleineen päivineen) rajataksesi tutkimusongelmaa. Minulla heräsi aiheesta paljon "herätteleviä" kysymyksiä. Mietin, että vaikka toive tiedon jakamisesta suoraan ryhmän sisällä oli tullut ryhmäläisiltä itseltään, niin miten aiot heidät sitouttaa siihen? Vaikka periaatteessa muutosvastarintaa ei pitäisi olla, niin miten varmistua siitä, että jokainen kantaa kortensa kekoon? Ymmärsin, että Skype-palaveri olisi vapaaehtoinen? Onko ihmisillä aikaa palavereihin, joihin pitää itse valmistautua ja uhrata aikaa, vaikka tietävät, että saman tiedon kuulee myöhemmin esimieheltään? Miten vältetään tiedon tuplakulku vai onko se tarkoituskin? Kuinka pitkälle vapaaehtoisuus loppupeleistä kantaa? Pitäisikö ottaa alussa "kovemmat aseet" käyttöön, jotta uudet käytännöt saadaan rutiininomaiseksi? Voihan olla, että näitä kaikkia olet miettinyt, mutta blogikirjoituksen ytimekkyyden vuoksi kaikki ei tule tekstistä lukijalle selville :)
Kirjoituksessasi oli hyvä otsikko ja hauskat kuvat - Tykkäsin! Tsemppiä kehittämistehtävään!
Mari