Somemaailmaa tutkimassa

Social Media

Merja Somemaassa

“Minkä nimisiä sosiaalisen median kanavia on olemassa?” kysyi koulutehtäviään tekevä 12-vuotias poika. Läksynä oli luetella mahdollisimman monta eri nimeä. Poika luetteli itse Facebookin, Instagrammin, WhatsApp:in ja LinkedInnin. Koin suurta häpeää, kun en osannut lisätä listaan muita vaihtoehtoja. Päätin, että asialle on tehtävä jotakin.

Ennen matkaa

Olen noin kahdeksan vuotta sitten luonut Facebook-profiilin, jota en ole päivittänyt kertaakaan sen jälkeen. Pojan kysymyksen jälkeen avasin profiilini. Tulos: 87 kaveripyyntöä! Jahas – totesin ja uteliaisuuteni heräsi. Ei kun tutkimaan, ketkä siellä kaverikseni haluavat? Somen suhteen olen siis ollut ihan ummikko. Ennen “Yritysviestinnän uudet ympäristöt”-kurssia en tiennyt siitä juuri mitään.

Somemaa

Matkustin Somemaahan kurssin aloitettuani ja innostuin. Täällähän on vaikka mitä! Miksi ihmeessä en ole tutustunut someen aiemmin? Alkuinnostuksen jälkeen panikoidun: en millään saa haltuuni ja opi tätä kaikkea, vaikka kuinka yritän. Somen mahdollisuudet tuntuvat olevan rajattomat. Löydän aina jotain uutta, kun perehdyn johonkin jo tutumpaan somekanavaan.

Some on aiemmin epäilyttänyt minua, lähinnä tietoturvallisuuden kannalta. Jos olen aktiivinen somessa, minne kaikkialle antamani tiedot päätyvätkään? Eilen luin Helsingin Sanomista uutisen netin valeuutissivustoista, joita teinit ovat tehtailleet Makedoniassa. Nuoret tehtailivat erityisesti Donald Trumpin presidentinvaaleja tukevia ja Hillary Clintonia parjaavia sivustoja ansaiten suurehkoja summia rahaa sivustojen mainoksilla. Uutissivusto Buzzfeedin selvityksen mukaan valesivujen vaaliuutiset saivat vaalien alla enemmän Facebook-huomiota kuin oikeat vaaliuutiset. Suuri kysymys on, paljonko valeuutiset vaikuttivat presidentinvaalien lopputulokseen? Somessa on selvästi paljon hyvää, mutta väärin käytettynä sillä voi olla myös todella negatiivisia vaikutuksia.Tutkin somen tuomia mahdollisuuksia myös työnantajani kannalta. Yritys, jossa työskentelen, panostaa tällä hetkellä vahvasti työnantajamielikuvamarkkinointiin. Somessa seikkaillessani tutustuin uuteen netti-ilmiöön nimeltään Mannequin Challenge. Netti-ilmiön idea on, että kaikki kuvauksessa mukana olevat ottavat mahdollisimman näyttävän, ehkä vaikeankin, asennon ja pysyvät paikoillaan hievahtamatta, kun kamera kiertää ympäri huonetta. Jos ilmiö ei ole tuttu, oheisesta videosta saa lisätietoa: https://youtu.be/ptWWWqkpSj4?t=32s 

Mannequin Challenge kuulosti hauskalta idealta. Se voisi luoda ketterää ja nuorekasta mielikuvaa työnantajastani. Aluksi voisimme kuvata vaikkapa toimistomme taukotilan meininkiä työvuorojen alkaessa. Pieni juttutuokio ideasta yrityksemme viestintäpäällikön kanssa ja tuumasta toimeen!

Kotiinpaluu

Kotiinpaluuni on viivästynyt, sillä taidan jäädä tänne Somemaahan pidemmäksi aikaa. LinkedIn-sivusto on rakentamatta, Facebook päivittämättä ja Instagram:kin on vielä kesken. Olen vain tutkinut ja ahminut muiden juttuja somessa. Ehkä some täyttää myös suomalaisen “naapurikyttäyksen” tarpeen. Viihdyn somessa nykyään ja joudun välillä jopa pitämään tietoisia erohetkiä tietokoneesta ja kännykästä. Vaikka some vetää puoleensa, haluan olla myös henkisesti ja fyysisesti läsnä läheisilleni.

Mannequin Challenge-videosta ei tullut ihan täydellistä, kun yksi mannekiineista heilutteli pienoismallin potkuria. Emme olleet muistuttaneet häntä siitä, että kuvauksessa pitää olla paikoillaan, hievahtamatta. Kamera olisi voinut myös viipyillä kohteissaan pidempään. Kokemus oli kuitenkin hauska ja opettavainen, ottaen huomioon, että video tehtiin vuorokauden varoitusajalla. Mannekiinit olivat innoissaan videon idean ymmärrettyään. Video pääsee aikanaan YouTubeen suuren yleisön nähtäväksi. Työnantajani ehdotti minulle myös, että voisin tehdä lopputyöni yrityksen työnantajamielikuvamarkkinoinnista.

En tiedä, koska palaan Somemaasta, vai palaanko koskaan? Somemaassa on koko ajan jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Pienen pojan lista on täydentynyt ja minä olen jäänyt koukkuun.

 

 

Profile picture for user Merja
Projekti

Merja Somemaassa

Yritysviestinnän kehittämisprojektini aihe on tutustuminen somemaailmaan sekä oman itseni että työnantajan näkökulmasta. Somen tarkasteleminen kahdesta eri näkökulmasta syventää ymmärrystä somen hyödyistä. 

Projektin tavoitteet: 

  • tutustua erilaisiin some-kanaviin ja niiden sisältöön 
  • analysoida erilaisten some-kanavien käyttöä ja hyötyjä
  • päättää, mikä some-kanava sopisi parhaiten omaan käyttöön ja mikä työnantajamielikuvan markkinointiin
Minna Pekkala KIRJOITTI:
Hei Merja!

Olet selvästikin aloittanut someurasi sieltä mistä suurin osa ihmisistä, nimittäin Facebookista. Nuorisolle moinen kanava tuntuu jo tänä päivänä olevan menneen talven lumia. Itse en ainakaan pysy perässä, että missä kanavassa nuoriso tällä hetkellä vaikuttaa;)

Minä pidän Facebookia hyvänä ”mitä kuuluu” -kanavana sukulaisten ja harvemmin tapaavien ystävien kesken. On kiva tietää, mitä ihmisten elämässä tapahtuu. Tosin olen kyllä muutamien ystävieni päivitykset joutunut sulkemaan aikajanaltani, koska muuten kaikkien muiden päivitykset häviävät kyseisen henkilön alle. Facebookin voi aiheuttaa ”someähkyä” ja ainakin itse huomaan, että joskus on vain pakko pysyä sieltä pois informaatiotulvan ahdistaessa.

Digitaaliset kanavat tarjoavat nykyään kaikille mahdollisuuden osallistua keskusteluihin ja ilmaista oman mielipiteensä. Toki on ihmisiä, joita voi helposti vetää mukaansa voimakkailla mielipiteillä ja vaikuttavilla kirjoituksilla. Mikäänhän ei estä kanavia käytettävän mielipidevaikuttamiseen riippumatta siitä ovatko ilmaistut asiat totta vai eivät. Toisaalta nykyään voi miettiä onko ns. virallisten viestintäkanavienkaan viestinä neutraalia vai onko sekin jo värittynyt.

Jaan kanssasi kokemuksen innostuneesta alkuhuumasta ja paniikista loputtoman verkoston suhteen. On hyvä tiedostaa, että ei tosiaankaan katoa kokonaan someiluun vaan viettää aikaansa läsnä henkisesti siellä missä kulloinkin on.

Mielettömän hauska idea toteuttaa Mannequin Challenge-video! Hienoa, että yrityksessänne suhtauduttiin asiaan innostuneesti. Ja näyttihän se poikivan sinulle myös aiheen opinnäytetyöhön=)

Suosittelen, että rakennat LinkedIn profiilin valmiiksi, vaikka itsestäsi nyt tuntuisi, että et sitä tarvitse. Eihän sitä koskaan tiedä milloin eteesi tulee elämäsi työpaikka, jonka hakemiseen myös profiilistasi olisi apua.

Tsemppiä someiluun!
Lähetetty Ma, 12/05/2016 - 13:59
Merja KIRJOITTI:
Hei Minna

Kiitokset kommenteista! Olen ollut loppuviikon reissussa, joten nyt vasta tietokoneen äärellä.

Niinkuin totesit, Facebook on jo aikoja sitten joutunut nuorison "hylkäämäksi". Johtuuko se sitten siitä, että vanhemmatkin ovat jo Facessa - hui kamalaa! ;-) Perheen 15-vuotiaan teinitytön mielestä Snapchat on se ykkösjuttu. Snäppejä pitää päästä lukemaan säännöllisesti, muuten iskee paniikki. WhatsApp:in menettelee, ainakin vanhempien kanssa viestitellessä.

Olet aivan oikeassa tuon LinkedIn:in kanssa - koskaan ei tiedä, mitä elämässä tulee vastaan. Kannattaa pitää kaikki ovet avoinna, kaikkiin suuntiin.

Ihanaa Joulun odotusta!
Lähetetty Su, 12/11/2016 - 20:40