Someraiwo

Tämän päivän agendalla oli kirjoittaa postaus opintoihini liittyvään blogiin. En oikeastaan tiennyt, mistä postauksen kirjoittaisin. Paljon asioita tuntui olevan joista haluaisin kirjoittaa. Miten rajaisin aiheeni napakasti? Tietokone raksuttaa, on jumissa, ei avaudu. Päätän siis katsoa Inhimillisen tekijän. Ja mikäs onkaan aiheena; kolme nettivihan kohteeksi joutunutta henkilöä kertoo kokemuksistaan. Tämä on pakko katsoa, aihe alkoi kiinnostaa heti.

Väärän näköinen urheilija, maahanmuuttaja ja työsyrjintärikoksen uhri

Urheilija Noora Toivo postaa joulukuussa 2014 otsikolla Väärän näköinen urheilijaksi. Tammikuussa 2015 Nooran blogiin ottaa kantaa myös Arto Bryggare, jonka avoimen kirjeen jälkeen alkaa someraivo. 

Lisäksi haastattelussa olivat mukana kansanedustaja Nasima Razmyar sekä toimittaja Johanna Korhonen. Razmyar on maahanmuuttajataustansa johdosta joutunut nettivihan kohteeksi ja Korhonen jouduttuaan työsyrjintärikoksen uhriksi. Ovatko nämä oikeutettuja syitä someraivolle?

Minä somessa

Ohjelma sai minut pohtimaan omaa tilannettani somessa. Olen mukana muutamassa some–kanavassa, mutta aktiivisuuteni on erittäin vähäistä. Koska olen pohtinut oman blogin perustamista, olen enenevissä määrin pohtinut myös tarvetta aktiivisemmalle someilulle. On Facebook, Twitter, LinkedIn, Instagram, Flickr, Snapchat, Youtube yms. Mikä juttu? Mitä lisäarvoa nämä kaikki tuovat elämään? Pitäisikö minunkin olla siellä aktiivisesti mukana? Mistä jään paitsi, jos en ole? Ketä kiinnostaisivat minun kuvat, kirjoitukset ja ajatukset jos oman blogin perustaisin? Perustaisinko sen omalla nimelläni ja antaisin henkilökohtaisen palan itsestäni kaikille? 

Bloggauksesta someraivoa

puzzle

Ja sitten on tämä someraivo, joka lienee yksi este omalle bloggaamiselle. Olen työnikin puolesta saanut huomata, kuinka erilaisia ihmisiä olemme. Kuinka eri tavalla asiat otamme ja kuinka eri tavoin niitä käsittelemme. Kirjoitetussa tekstissä, kasvotusten keskusteluun verraten, on vielä se ”riski” ettei pääse heti korjaamaan väärin ymmärryksiä. Ja olemmehan me kaikki jotain mieltä asioista, samaa tai eri toistemme kanssa. 

Koska en ole julkisuuden henkilö, kenet voisin somessa raivostuttaa niin, että se häiritsisi elämääni? Mielestäni olen suhteellisen kovanahkainen arvostelulle, erilaiset mielipiteet minusta eivät juuri hetkauta. Mitä tulee läheisiini, on asia täysin toinen. Mikäli omalla nimellä blogin perustaisin, olisivat myös läheiseni alttiita nettiarvostelulle. Sitähän en tietenkään halua. Mutta eihän kukaan tuntemattoman ei julkisuuden henkilön blogia lukiessaan tällaiseen sortuisi, eihän? Ja silti löydän Annika O.:n blogipostauksen Kun tyttöystävä bloggaa. Annika ei ole (ainakaan aiemmin ollut) julkisuuden henkilö ja on poikaystävineen päätynyt jonkinlaisen someraivon uhriksi. Miksi? Hän lienee vain yksi esimerkki?

Toivottavasti tämä kirjoitus ei aiheuta someraiwoa, pikemmin keskustelua siitä kuinka somessa tulisi käyttäytyä. Kuinka mielipiteet tulisi ilmaista? Rakentavasti?

Profile picture for user Meeri H
Projekti
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Hyvää pohdintaa somesta ja sen tarkoituksesta, siitä, mikä ylipäätänsä tekee somesta meille tarpeellisen tai tarpeettoman.
Näkisin itse tuon raivoamisen somessa olevan enemmän purkautumiskeino oman elämän turhaumille kuin sellaisenaan raivoamista vihan kohteeksi joutuneelle?
Joka tapauksessa viha, oli sitten minkälaista vihaa tahansa, on yhteiskunnallisella tasolla vaarallista. Sosiaalisen median kanavissa kasvottomana oikeutetuksi koettu raivoaminen on vielä astetta vaarallisempaa, mikäli siihen ei osata suhtautua vakavasti silloin, kun siihen vielä voidaan puuttua.
Mikä tekee netistä ihmisille harhaanjohtavasti helpomman paikan raivota, kuin purkaa omaa tunnelataustaan mieluummin asioista keskustelemalla kuin muita syyttelemällä?

Nettiin kirjoittaminen on aina ollut julkista ja tulee sellaisena pysymään. Mikä aiheuttaa tarpeen kirjoittaa internetiin asioita, joista voi keskustella suljetussa ympäristössä, netissäkin?
Meillä on jokaisella perustarve kokea tulevansa hyväksytyksi, netissä hyväksyntää haetaankin somesta ja blogikirjoittelusta sekä erilaisilta keskustelufoorumeilta. Minkälaista suodatinta omassa kirjoittelussaan sitten katsoo tarvitsevansa, riippuu hyvin pitkälti siitä, minkälaisia asioita on valmis vaikkapa torilla esiintymislavalla yleisölle julkisesti kertomaan.
Mikäli on rehellinen ja pysyy sanojensa takana, tähän terveen järjen käytön ja sananvapauden mukaisen ilmaisun toteuttamiseen ei muuta tarvita, kun ketään ei loukata. Toinen juttu blogien tekemisessä on sitten muiden osallistuttaminen. Jokaisella tulee olla vapaus valita, esiintyykö hän jossain julkaisuissa vai ei ja millä tasolla. Mitään ei tule pitää itsestään selvänä, siitä on pitkälti kyse myös somessa. Toinen pitää mahtavana, että hänet tunnetaan toisen kautta, toinen taas ei halua edes etunimeään mainittavan somessa... jokaisen tahtoa täytyy silti kunnioittaa. Mikäli someen mennään jonkun toisen "siivellä", se täytyy olla yhteinen päätös, ei yksin blogaajan tai somettajan.
Tsemppiä oman bloggaajaminän etsintään! :D
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:27
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kiitos kommenteista ja tsempistä :) Olen samaa mieltä - someraivo on varmasti oman pahanolon purkamista.

Itse en missään tapauksessa kirjoittaisi omasta perheestäni tai läheisistäni ilman heidän lupaansa blogiin tai muuhunkaan kanavaan. Jokaisella täytyy olla mahdollisuus itse päättää miten internetin ihmeellisessä maailmassa haluaa näkyvillä olla.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:27
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Hyvä kirjoitus ja analyysi someraivosta. Somessa on helppoa olla anonyymi, koska omaa tuskaa ja vihaa on helppo kohdentaa tuntemattomiin. Myös julkisuuden henkilöitä on hyvä parjata ja moittia, varsinkin jos teeman ympärille on jo syntynyt oma vihayhteisö. Hyvänä esimerkkinä Johanna Korhonen, joka varmasti herättää tunteita jo pelkästään sukupuolisella suuntautumisellaan. Ihmiset eivät kehtaisi käyttäytyä yhtä huonosti kasvotusten. Kynnys on äärimmäisen matala somessa ja minusta tuntuukin, että näin yhteiskunnallisen tilanteen heikentyessä (kestävyysvaje, työsuhteiden heikentäminen, pakolaiskysymykset) raivo vaan kasvaa ja ääni kovenee.

Kysyit miksi itse olla somessa? Kuinka näkyvä haluat olla? Riippuen omista ammatillisista tavoitteista ja siitä millä alalla työskentelee, on paineita olla läsnä. Jos työskentelet esim. markkinoinnissa tai viestinnässä, on läsnäolo lähes pakko, muuten et ole uskottava ammatillisesti. Työnantajat kyllä tarkistavat kuinka diginatiivi itsekukin meistä on esim. rekrytilanteissa.

Oman elämän, perheen ja lähipiirin somekäyttäytyminen ja kuinka avoimesti asioista kertoo, on tietysti jokaisen omassa harkinnassa, mutta tiettyä varovaisuutta kannattaa noudattaa. Tyttäreni perusti muutama vuosi sitten blogin asuessamme Luostolla ja tuli häirityksi, sai uhkaavia viestejä ja jouduimme tekemään rikosilmoituksen asiasta. Lopputulema oli se, että blogi ammuttiin bittiavaruuteen. Meidän perheessä kukaan ei bloggaa. :)
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:27
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kiitos viestistäsi ja kommenteistasi Ulla!

Olen pohtinut samaa, että paineita somessa on olla läsnä. En työskentele viestinnässä tai markkinoinnissa, mutta siitä huolimatta olen enenevissä määrin miettinyt somen vaikutusta omaan uraan. Some luonee mahdollisuuksia?

Erittäin harmillista kuulla, että tyttäresi on joutunut häirityksi bloginsa johdosta :/ Toivottavasti häiriköinti on päättynyt ja tyttäresi saanut jonkun muun mukavan harrastuksen, ilman häiriköintiä.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:28
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Todella hyvää pohdintaa somen negatiivisista puolista! Periaatteessa koskaan ei voi tietää, milloin blogikirjoituksesi nousee lentoon tai ammutaan alas. Milloin somessa jakamasi kakkuresepti tyhjentää leivontahyllyt kaupasta tai synnyttää kiivaan arvostelun vaikkapa reseptin julkaisun oikeuksista. Somessa on helppo tarttua ja arvioida asioita kasvottomasti ja toisaalta kirjoittajan vaikeaa kirjoittaa siten, että teksti on yksiselitteistä. Yrityksilläkin on välillä huonoa tuuria ja hyvänä ajateltu asia saattaa muuttua viestintäpainajaiseksi:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001236091.html
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:28
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kiitos, Meeri, kirjoituksestasi. Hyvää pohdintaa ajankohtaisesta asiasta, joka tuntuu saavan jatkuvasti uutta polttoainetta liekkeihin. Välillä tosiaan tuntuu, että mistään asiasta ei pystytä keskustelemaan neutraalisti ja rakentavasti, vaan keskustelut sosiaalisessa mediassa on sitä perinteistä raivoamista. Mitkä tekijät altistavat someraivon synnylle, on monimutkainen mekanismi. Syitä on näissäkin kommenteissa pohdittu. Sosiaalinen media tarjoaa alustan, jossa voi anonyymisti purkaa omaa pahaa oloaan kaikkea sitä kohtaan, joka on itselle vierasta ja tuntematonta.
Valitettavasti sosiaalisen median käyttö on mennyt sellaiseksi, että siellä oikeasti tulee pohtia, mitä uskaltaa julkaista ilman, että pitää pelätä leimautumista. Yksi polttavin tätä aihepiiriä sivuava genre on maahanmuuttokeskustelu, joka on aika pitkälti suistunut raiteiltaan. On käsittämätöntä, että valtaosa ihmisistä ei uskalla tuoda omia mielipiteitään julki, sillä pelkäävät leimautuvan rasistiksi, fasistiksi tai ties miksi. Se, että keskustelee maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, ei tee ihmisestä rasistia. Mikäli tuo esiin maahanmuuttoon liittyviä positiivisia puolia ja mahdollisuuksia, ei tee ihmisestä automaattisesti suvakkia. Netin keskustelualustat ovat täynnä tätä mustavalkoista huutelua, jossa ei ole mitään rakentavaa. Tämän valossa onkin järkevää todella pohtia, että minkä aihealueen ympärille rakentaa oman sosiaalisen median presenssinsä.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 10:28