Kohti auringonnousua– pakki viimeistelyä vaille valmis!

Hei, tämähän saadaan maaliin!
Kurssi alkaa lähestyä loppua, samoin kuin “Boss, just blog it!” –projektikin.
Toukokuun puolivälissä oli viimeiset dead linet eri tiimien lopputuotoksille ja näyttäisi siltä, että aikatauluissa on pysytty hyvin. Voimme siis olla ylpeitä siitä, että saimme homman maaliin ja tuotos näyttää hyvältä. Varsinainen tulikoe toki blogi-työkalulle on vasta tulossa, joten myöhemmin mitataan se, mistä puusta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija on veistetty.

Työkalupakki saa visuaalisen muotonsa

Seuraava steppi tulee olemaan se, että projektin tuotosta aletaan jatkotyöstää Haaga-Helian mainonnan ja yritysviestinnän tradenomin opinnäytetyönä yhdessä Mainostoimisto Sinisen Härän kanssa, joka briefataan toteuttamaan blogi. Testausvalmis versio toimitusjohtajan työkalupakista valmistuu syksyllä 2015.

Sinänsä surullista luovuttaa “oma” rakas lapsi vieraisiin käsiin, mutta onneksi sentään kyseessä on rautaisen kova HH-tradenomi, joten menestys on taattu.

Vaikeuksien kautta voittoon

näppisOli mielenkiintoista seurata blogi-projektin aikana opiskelijoiden ajatuksia, fiiliksiä ja oppimista. Alussa, kun projekti alkoi, oli suurimmalle osalle varmasti aika epäselvää, mitä tulee tapahtumaan. Epäselvyydet johtivat hieman ristiriitaisiin tunteisiin ja tilannetta ei varmasti helpottanut se, että monelle blogi-kirjoittaminen aihealueena ei ole kovinkaan tuttu. Projektin edetessä kävi kuitenkin niin, kuten usein projekteissa, että tehtävät alkoivat selkiytyä ja sitä kautta fiiliksetkin paranivat.
Eräskin opiskelija kirjoitti alkutuntemuksista seuraavasti:
Tiimityö haki alussa muotoaan, kun sekä ihmiset että aihe olivat vieraita..” 

Tuohon oikeastaan kiteytyi monen tuntemukset kurssin alkuvaiheesta.

näppisProjektin edetessä, jotain jäi selvästikin opiskelijoiden päähän eli ihan turhaan ei kevättä tämän parissa vietetty.
Useampikin kommentti oli tämän kaltainen:
Blogeihin tutustuminen oli hyödyllistä ja niistä on saanut valtavasti oppia. Blogeista sai myös hyödyllisiä vinkkejä ja linkkejä omaan esimiestyöhön. Monesta blogista oli hyötyä myös muihin opintoihin, mm. muutosjohtamisen kurssille.
 

Eli, kuten yleensäkin, tälläkin kertaa myrskyn jälkeen koittaa uusi auringonnousu.

Feeling good!

Mielenkiintoista on nähdä, miten suomalaiset yritykset ja niiden toimitusjohtajat bloggaavat tulevaisuudessa. Työstämämme työkalun pitäisi antaa siihen hyviä eväitä, mutta aika näyttää, ovatko suomalaiset johtajat sellaisia, jotka kokevat bloggaamisen omakseen. Työkaluista ja ohjenuorista se ei varmastikaan jää kiinni – asia taitanee olla enemmän kulttuurillinen kysymys.

Mielenkiintoista on myös nähdä, miten tässä projektissa mukana olleet case-yritykset ottavat bloggaamisen omaan viestintäarsenaaliinsa. Ja aivan erityisen mielenkiintoista on nähdä, missä määrin he pystyvät hyödyntämään “Boss, just blog it!” -työkalupakkia.

Selviävätkö nämä asiat ensi syksynä? – Se selviää ensi syksynä.

Näihin tunnelmiin on nyt hyvä päättää tämä kurssiblogi!

“ It's a new dawn
  It's a new day
  It's a new life
  For me
  And I'm feeling good”

** Nina Simone – Feeling Good (1965). **

Profile picture for user Sanna Pitkänen
Projekti

Työkalupakkia työstämässä

Johtamisviestinnän opintojaksolla työstämme toimitusjohtajan blogia pitäville tai sellaista suunnitteleville käytännönläheistä työkalupakkia. Työssämme on mukana kolme case-yritystä, jotka pääsevät testaamaan pakin antia jo kevään aikana. 

Yhteisen matkamme aikana kuvaamme blogissamme  mm.

  • ryhmien oppimisia
  • tekemisen meininkiä
  • haasteita ja onnistumisia
  • fiiliksiä