Kosmetologin hyppy nykyaikaan

Ystäväni, joka on kosmetologi, on melko arka ja tietyllä tavalla vanhanaikainen. Hänellä ei ole älypuhelinta, sähköpostiosoitetta, läppäriä eikä tablettia. Häntä pelottaa koko digitaalinen maailma. Hän havahtui, kun hänen omistamansa kosmetologiyritys alkoi tuottaa tappiota. Asiakkaiden keski-ikä oli noussut huimasti ja yhteydenotot olivat harventuneet. Ystäväni ymmärsi muutoksen syyn vasta, kun otin asian puheeksi. Hänen yrityksensä oli jäänyt viime vuosisadalle.

Nettisivut - nykypäivän mainonnan kivijalka

Itsekään en ole mikään some-aktivisti, mutta sen verran käytän internetiä ja Facebookia, että tiedän, millaisin keinoin kauppa käy tänä päivänä. Ehdotin, että tekisimme hänen yritykselleen pienimuotoisen kasvojenkohotuksen perustamalla aluksi nettisivut.

Ystäväni epäröi. Olisiko hänestä siihen? Oppisiko hän ylläpitämään sivujaan ja ottamaan varauksia vastaan hänelle tuntemattoman median kautta? Lopulta hän rohkaistui ja päätimme yrittää. Mutta miten päästä alkuun? Miten nettisivut luodaan mahdollisimman vaivattomasti ja edullisesti ja niin, että niitä on helppo aloittelijankin hallita?

Ilmaiset nettisivut eivät olekaan ilmaisia

Tutkin ilmaisten nettisivustojen tarjoajien houkuttelevia mainoksia ja huomasin, että sivut ovat ilmaisia vain pienen hetken. Sen jälkeen ne maksavat. Huijausta tietysti, mutta ymmärrettävää. Miten niitä muka voisi kannattavasti tarjota ilmaiseksi?

Päädyin valitsemaan yksinkertaiset nettisivut, jotka olivat kuukauden ajan ilmaiset ja sen jälkeen maksulliset. Ajattelin aloittaa helpoilla sivuilla, jotka voi sitten myöhemmin korvata alusta asti itsetehdyillä sivuilla. Tutkimuksetkin osoittavat, että parhaat nettisivut ovat selkeät ja yksinkertaiset. Siksi monimutkaista rakennetta ei tarvita.

Kaunista herkkyyttä

Etsin sivustolle kuvia. Se ei ollut helppoa, sillä kuvien tuli olla herkkiä, kauniita, houkuttelevia ja ilmaisia. Pidimme palaverin ystäväni kanssa. Millaisia kuvia hän halusi sivuillaan nähdä? Nyt hän alkoi innostua. Hänen kätköistään löytyi vanhoja kuvia, jotka oli otettu eri tilaisuuksissa hänen uransa alkuaikoina. Upeita kuvia, joissa oli tunnelmaa ja kaipaamaani visuaalisuutta! Sirottelimme niitä yhteys- ja palvelutietojen lomaan.

Kosmetologin palvelut on perinteisesti hinnoiteltu perustasolla, mutta halusimme jotain houkuttelevampaa. Loimme hoitopaketteja, joilla asiakasta hemmotellaan. Manikyyrejä ja pedikyyrejä yhdistettyinä aromaattisiin öljyihin sekä vartalohoitoja, joissa koko keho rentoutuu ja verenkierto vilkastuu. Hoitojen hinnat sovitettiin kohtuullisiksi, mutta silti ei poljettu hintoja. Emme unohtaneet myöskään tarjoustuotteita.

Varsinaista verkkokauppaa ei kosmetologin palveluilla voi harjoittaa, mutta loin ystävälleni sähköpostiosoitteen, johon hänen verkkosivuiltaan voi ottaa yhteyttä ja tehdä alustavia ajanvarauksia. Seuraavassa vaiheessa, kun sivut tehdään itse alusta asti, saadaan toivottavasti myös dynaaminen ajanvarausjärjestelmä toimimaan. 

Mitä seuraavaksi?

Tarvitaan tunnettuutta. Asiakkaiden pitää löytää ystäväni nettisivuille. Hänet pitää oppia tuntemaan ja hänestä täytyy oppia pitämään. Lisäksi tarvitaan luottamusta sekä häneen että hänen yritykseensä ja tunnontarkkaan toimintatapaansa. Minä tiedän, että hän tekee työnsä huolella ja käyttää vain laadukkaita tuotteita, mutta miten saada asiakaskunta ymmärtämään, että näin on?

Onko ratkaisuna Facebook, jonka kautta asiakkaat antavat suoraa palautetta ja siten myös mahdollisia suosituksia? Vai panostammeko nettisivujen mainontaan ja siihen, että niiden näkyvyys kasvaa? Uskoisin, että tulevaisuus osoittaa, että tarve on hyödyntää vähintään molempia.

Profile picture for user Maarit Sylvander
Projekti

Kosmetologin hyppy nykyaikaan

Projektissani luon kosmetologiyritykselle nettisivut.  Yrityksen markkinointi toteutetaan tällä hetkellä pelkästään perinteisiä markkinointikanavia käyttäen ja siksi yrityksen asiakkaiden määrä on vähäinen.

Tavoitteenani on:

  • luoda sujuvasti toimivat ja visuaalisesti houkuttelevat kotisivut internetiin.
  • saada sivujen sisältö kattavaksi ja helposti luettavaksi.
  • lisätä asiakkaiden määrää huomattavasti ja sitouttaa heitä yrityksen asiakkaiksi.
  • helpottaa yrittäjän asiakasvarausten hallintaa.
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Hei Maarit.

Projektisi on varmasti hyödyllinen, sillä palveluita on mukavampi varata, jos yrityksellä on nettisivut. Varsinkin palveluiden hinnat on hyvä olla sivuilla. Kuulostaa oikein sopivalta, että sivuista tulee aluksi yksinkertaiset. Ei kosmetologipalveluita tarjoavan yrityksen sivuston tarvitse olla mitenkään monimutkaiset. Suunnitelmasi kuulostaa mielestäni oikein hyvältä. Selkeät sivut ja kauniita kuvia. Niillä pääsee jo pitkälle! :)

On hyvä, jos sivustot löytyvät hakukoneella. Itse ainakin etsin palveluita esim. hakemalla "kosmetologi Helsinki". Näin sivuille eksyy hakukoneenkin kautta uusia kävijöitä. Facebook sivut voivat olla myös hyvä idea.

Tsemppiä nettisivujen tekoon!

Mari
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 12:05
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Hei,

Hienon projektin olet valinnut, kun samalla autat ystävääsi.

Pohdit, miten sivut saisivat lisää näkyvyyttä. Tässä asiassa voisi olla hyödyllistä selvittää, miltä alueelta yrityksen asiakkaat tulevat. Onko alueella ehkä olemassa alueen palveluista kertovia Internet-sivuja tai sijaitseeko yritys ehkä jonkin kauppakeskuksen tiloissa, kauppakeskuksillahan on useimmiten omat sivustonsa. Jos jotain alueellisia sivustoja löytyy, selvitelkää vielä, mitä kautta saatte linkitettyä oman sivustonne niille.
Tsemppiä projektisi jatkoon.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 12:05
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Hei,
Loistava kehityskohde. Kosmetologien palveluiden löydettävyys on busineksen elinehto, jos kukaan ei tiedä sinusta, et voi saada uusia asiakkaita. Jos ja kun ystäväsi on iäkkäämpi ja hänen asiakaskuntansa vanhenee, niin uusasikashankinta on elinehto, kuten totesit yritys tuotti tappiota. Nettisivut ova elinehto, toki saitin olisi voinut rakentaa esim. blogialusta wordpressin päälle. Kohderyhmälähtöisesti ajatellen niin Facebook on varmasti tarpeellinen, jos kyseessä olisi nuorempi kosmetologi niin ehdottaisin heti Instagramia, se perustuu visuaalisuuteen ja hyvinvointipalveluista on helppo kertoa kuvin. Ihmisten hyvinvointi ja hemmottelu kasvaa, joten hoitojen paketointi ja esim. kausiluontoiset tarjoukset ja hoitopaketit (esim. pikkujoulut, valmistujaisjuhlat yms.) on hyvä idea. Kannattaa myös muistaa, että lama vähentää rahankäyttöä kosmetologipalveluihin, mutta erottautumalla ja hyvällä palvelulla menestyy lamasta huolimatta. Saitti ja Facebook kuntoon ja sitä tukemaan esim. alueellinen mainonta, flyerit kauppojen ilmoitustauluilla, kirjastossa yms. Kanta-asiakkaita voisi pyytää kehumaan palvelua asiakkaan omissa some-kanavissa, itse ainakin kehun hyvää palvelua mielelläni, mutta sen pitää oikeasti olla erinomaista.

Toivottavasti kosmetologi-ystäväsi business on alkanut kukoistamaan ja voi hyvin.
Ulla
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 12:05
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Herkullinen kohde:) Olet Maarit varmasti päässyt toteuttamaan itseäsi ja näyttämään osaamisesi. Toivottavasti ystäväsi on myös innostunut sivuista ja jatkossa intoutuu kehittämään palveluitaan enemmän digi- suuntaan.
Paluuta ei ole enää pelkille perinteisille markkinoille. Työsi tuskin loppuu tähän - nälkä kasvaa syödessä.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 12:05
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Mielenkiintoinen ja ihanan naisellinen projekti :) Olisi mukava kuulla näin vuotta myöhemmin saivatko sivut muutosta aikaiseksi? Mitä tunnettuuden eteen tehtiin? Teittekö jotain millä nettisivut saatiin hakukoneiden tuloksiin?

Oman kurssiprojektini tänä syksynä on myös perustaa nettisivut yritykselle, jolla niitä ei ole. Projekti ei ole vielä lähtenyt käyntiin, mutta varmastikin tulen työstämään samoja aiheita; millä tehdä kotisivut, benchmarkata muiden vastaavalla alalla olevien sivustoja, puntaroida millaisia sivuja mahdolliset asiakkaat arvostaisivat ja tosiaan tutustua ns. hakukoneoptimointiin, joka on minulla täysin tuntematon aihepiiri (vielä).

Kertoilehan kuulumisia :)
Mari
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 12:05