Pala palalta

Some-projektimme etenee, hip hurraa, hitaasti mutta varmasti! Firma on nytkähtänyt liikkeelle kohti digiaikaa, ja ihmiset kehityksen kyydissä oppivat joka päivä jotain uutta.

Tällä hetkellä kokoamme sekä osaamistamme että näkyvyyttämme pienistä palasista. Olemme perustaneet firmalle sivut Facebookiin ja avanneet blogin. Ne ovat nyt olemassa, vaikkakaan eivät vielä täydellisinä. ”Pientä laittoo” on luvassa ennen kuin ovat tekijänsä mielestä levityskelpoiset, mutta siis olemassa, kuitenkin.

Samaan aikaan projektin parissa puurtaville on järjestetty koulutusta. Kirjoittamaan kutsuttujen asiantuntijoiden kanssa on keskusteltu blogivuoroista, suunniteltu sisältöä ja mietitty postausten ajoitusta. Viikolla vai viikonloppuna? Joka viikko vai joka kuukausi? Vai milloin mitenkin, sekoitetussa järjestyksessä? Oikea tapa löytyy varmaankin kokeilemalla ja lukijoiden kiinnostusta seuraamalla.

Myös firman nettisivujen uudistus on aloitettu. Uudistustyö on tilattu talon ulkopuolelta, koska oma ehtiminen ei vuodenvaihteessa kerta kaikkiaan riitä. Ja koska ei kukaan firman sisällä olevista näissä digihommissa varsinaisesti mukavuusalueellaan ole!

Perustukset alkavat siis olla kunnossa ja on aika alkaa rakentaa somenäkyvyyttämme, loksautella palasia paikoilleen. Toivoisin löytäväni myös punaisen langan, tai pitäisikö sanoa sokerimassan, joka yhdistäisi osaset loogiseksi, toinen toistaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Tämä puolestaan levittäisi perusviestiämme ja lisäisi tunnettuutta. Luulen, että tässä rakennusvaiheessa onkin hyvä viivähtää hetki ja tehdä työ kunnolla, jotta leviämään lähtevä maine olisi halutunlainen.

 Hyvää joulun odotusta kaikille: annetaan joulun rauhoittaa ajatuksemme ja tehdä tilaa uusille!

Profile picture for user Anne Järvinen
Projekti

Hiljaa hyvä tulee - harkiten SoMen maailmaan

Kehitysprojektina suunnittelen oman työpaikkani someen viemistä. Yrityksen toimiala on työhyvinvointipalvelut. Projektin aikana punnitaan sosiaalisen median riskejä ja mahdollisuuksia sekä kartoitetaan sidosryhmien suhtautumista asiaan. Suunnitelmassa otetaan kantaa eri sovelluksien tarpeellisuuteen ja niiden käyttöönoton edellytyksiin.

Kehittämisprojektin tavoitteet:

  • tutkia, mitä sosiaalinen media antaisi meille ja mitä uhkia se voi luoda
  • kartoittaa eri sovellusten tarpeellisuus ja käyttöönoton ajankohta
  • suunnitella Facebook-sivut ja kirkastaa sivujen tavoite.