Asiakaslehti digitaaliseksi lukijatutkimuksen tulosta uhmaten

Muutoksen siivet saavuttivat lopulta myös Tullin asiakaslehden Tulliviestin: lehden konsepti on muuttumassa digitaaliseksi. Paine luopua perinteisestä lehdestä selittyy sillä, että meillä on tarve säästää henkilötyötunneissa sekä paino- ja lähetyskustannuksissa. Toki muutoksen taustalla on myös tärkeä ympäristöpoliittinen näkökulma.

Jos muutetaan, muutetaan kunnolla
Voiko painetun lehden konseptin viedä sellaisenaan verkkoon? Toki voi, mutta silloin säästöt kohdistuvat paino- ja lähetyskuluihin sekä ympäristöön, mutteivät henkilötyötunteihin.

Emme harkitse asiakaslehden julkaisemista pdf:nä tai selailtavana näköislehtenä. Molemmat kun edellyttävät resurssien sitomista tiettyyn aikatauluun, jolla juttuja tuotetaan ja lehteä taitetaan.

Näköislehti ei myöskään kehitä lehden sisältöä tai tuo mahdollisuutta hyödyntää esimerkiksi videoita juttujen elävöittämisessä. Ainoaksi vaihtoehdoksemme jää uudistaa asiakaslehden konseptia rohkeammin, oikein kunnolla.

Unohdetaan perinteinen lehti pääkirjoituksineen, sisältösuunnitteluineen ja sivumäärineen. Muutetaan asiakaslehti verkossa julkaistaviksi sisältöartikkeleiksi ja kolumneiksi ‒ syventäväksi taustatiedoksi.

Sisältösivuille ja kuviin on tarkoitus lisätä toistuva elementti, joka erottaa asiakaslehden materiaalin muusta sisällöstä. Uutta asiakaslehteä julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Sen materiaalit kerätään verkkosivuilla sovittuun paikkaan, ja viimeisin artikkeli nostetaan etusivulle kävijöiden nähtäville. Materiaalien jakelussa hyödynnetään RSS-syötettä ja sähköistä asiakaskirjettä.

Olisiko tässä toimiva konsepti asiakaslehdelle verkossa?

Muutos lukijoita varten vai heidän kustannuksellaan?
Tulliviesti-asiakaslehti koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi sekä taustoittavaksi viestinnän kanavaksi. Se halutaan lukea perinteisessä muodossa, painettuna. Näin kertovat lukijatutkimuksen tulokset keväältä 2013.

Tästäkin huolimatta Tulliviesti muutetaan sähköiseksi vuoden 2014 alussa. Unohdammeko nyt muutoksen keskellä lukijat vai pystymmekö sittenkin tarjoamaan heille vuorovaikutteisempaa, reaaliaikaisempaa ja monipuolisempaa tietoa sähköisen Tulliviestin kautta?

Kadotammeko nykyiset lukijat vai pystymmekö säilyttämään heidät ja tavoittamaan myös uusia lukijoita? Sen näyttänee tulevaisuus ja statistiikka sekä asiakaspalaute.

Profile picture for user Piia Kaijanto
Projekti
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Itselläni on aiheeseen liittyen jokseenkin ristiriitaiset tunteet. Toisaalta kannatan sähköistämistä juuri ekologisesta näkökulmasta mietittynä, toisaalta taas haluan lukea lehteni paperisena. Ymmärrän siis lukijatutkimuksen tuloksia. Luultavasti saatte ainakin aluksi aika paljon muutosvastarintaa asian suhteen, mutta toivon että asiat lähtevät siitä rullaamaan. Uskoisin myös, että vuorovaikutteisuuteen panostaminen voisi tuoda positiivista palautetta. Monesti asiakaslehtien ongelmana on menneisyydestä kertominen tai asioiden tiedottaminen faktana, jolloin keskustelu jää käymättä. Tässä voisi olla siihen loistava mahdollisuus.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:50
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Voi, kun tämä on nii-iin ajankohtainen asia, sama on käynnissä meilläkin. Suoria vastauksia ei ole, mutta muutama kysymys löytyisi. Miten olette muuten somessa? Onko esim. face-sivuja? Olisiko mahdollista, että keskustelu voisi jatkua facessa eli sinne laitettaisiin aina linkki juttuun ja keskustelu voisi jatkua siellä? Näin olisi helppo ripotella sisältöä ja nostaa asioita esille. Niin monet seuraavat asioita tuota kautta, ei tarvitsisi erikseen käydä lukemassa. Tai miten ajattelitte nostaa asiat esille verkkosivuilla? Siis samaan aiheeseen liittyvillä verkkosivuilla? Ehkä näillä keinoilla saisi asiaa nostettua vielä enemän esille.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:50
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kiitos kommenteista :)

Ristiriitaiset tunteet ovat meilläkin asiakaslehden sähköistäjillä. Painettu lehti tuntuu henkilökohtaisemmalta ja se myös löytää lukijansa luo toisin kuin sähköinen julkaisu, jonka seuraaminen on enemmän lukijan vastuulla. Mutta minkäs teet. Sähköistäminen on tätä päivää muutosvastarinnasta huolimatta.

Miten Tulli on somessa? Vahvasti, mutta hallitsemattomasti. Luomme parhaillaan somestrategiaamme ja mietimme kulmaa, jolla "astuisimme" virallisesti someen. Ei huono ajatus ollenkaan linkittää Tulliviesti FB:hen. Tätä vaihtoehtoa pitää tutkia tarkemmin, kunhan menokulma on selvillä.

Hyvä pointti nostaa Tulliviesti-artikkelit myös aihesivuille. Tätä emme olleet ajatelleet vaihtoehtona tiukan sisältösuunnitelmamme ja kankean järjestelmämme takia. Ehdottamasti jatkoselvityksen arvoinen huomio - kiitos :)
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:51
Vilma Kuke KIRJOITTI:
On harmillistä että Tulliviesti loppuu, sillä minäkin pidän ammattilehtien lukemisesta oikeana lehtenä, tällöin on helpompi palata mielenkiintoisiin artikkeleihin kuin sähköisenä versiona; oli sähköinen versio sitten näköislehti tai vain nuo artikkelit yrityksen sivuilla.

Koska muutos on kuitenkin tulossa niin nuo muutamat ylläolevat ehdotukset kuulostavat hyville. Kannattaa edelleenkin pitää Tulliviesti nimenä hengissä ja "brändätä" nämä selkeästi erottuvaksi uutisoinniksi normaalista viestintävirrasta. Eli siis Tulliviesti toimii erikoisartikkeleiden ja syvemmän tiedon brändinä edelleen kuten on toiminut paperisena versionakin.

Ja sanomattakin on selvää, että somessa voitte tehdä Tulliviestistä vuorovaikutteisen, keskustelevan asiakasviestintälehden joka syventää sidosryhmienne kanssa tehtävää yhteistyötä vielä enemmän. Toki kannattaa miettiä haluatteko keskustelua ja kysymyksiä artikkeleista someen vai tullin omille sivuille, eli minne sidosrymänne ensisijaisesti löytävät etsiessään tarjoamianne palveluita.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:51
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kommenteista päätellen lukijatutkimuksemme tulos on ollut aivan oikea. Suurin haaste ei taida olla parhaimman sähköisen toteutuksen löytäminen vaan nykyisten lukijoiden pitäminen. Tässä onkin haastetta! Parhaamme yritämme, sen lupaan.

Tulliviesti-nimeä emme ole muuttamassa. Olemme kokeneet nimen hyvänä ja sopivana myös verkkoon. Suunnitelmat Tulliviestin artikkeleiden "brändäyksestä" on tehty. Tulliviesti-elementti, kuten "hieman notkeampi virkakieli", tulee erottamaan artikkelit muusta tiedottamisestamme. Otamme myös verkkosivuillemme käyttöön uuden sivupohjan vain Tulliviestin artikkeleita varten. Toivottavasti nämä toimenpiteet auttavat lukijoita erottamaan Tulliviestin artikkelit muusta sisällöstä.

Tulliviesti-lehti on ollut puhtaasti asiakasviestintään suuntautunut, eikä tähän ole tulossa muutosta vaikka jonkin verran otamme tulevaisuudessa yksityishenkilöitä huomioon. Tästä syystä emme ainakaan heti ryntää vuorovaikutteisuuteen somessa tai verkkosivuillamme. Mutta asiaa pohditaan ja mietitään "Tulli somessa" -kokonaisuuden alla.
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:51
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Vaikuttaa siltä että olette miettineet asiaa jo hyvin pitkälle!
Asia joka jäi mietityttämään oli että uutta asiakaslehteä julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja kuitenkin lukijatutkimuksenne mukaan asiakaslehti koetaan tärkeäksi ja hyödylliseksi viestinnän kanavaksi. Mitä tapahtuu lukijakunnalle jos uuden materiaalin julkaisusta ei ole ennakkoaikataulua?
Reaaliaikaisen tiedon tarjoamista kannattaa ehkä muutoksessa nostaa esiin asiana joka on parannusta aikaisempaan?
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:51
Vilma Kuke KIRJOITTI:
Kiitos kommentistasi!

Säännöllisen epäsäännöllinen julkaisuaikataulu tuntuu varmasti epämääräiseltä. Muutoksen tavoite on kuitenkin päästä mahdollisimman paljon eroon lehtimäisyydestä ja painettuun lehteen kohdistuneista odotuksista, kuten juuri "kiveen hakatuista" aikatauluista ja sisältörakenteesta.

Näin ollen julkaisemme artikkeleita niiden valmistuttua - joskus pari kertaa viikossa, joskus harvemmin. Aluksi lukijat voivat seurata viimeisimpiä päivityksiä RSS-syötteen ja asiakaskuukausikirjeen kautta. Tulevaisuudessa esim. tilaamalla sähköisen otsikkotasoisen artikkelikoosteen.

Reaaliaikaisuus on aina plussaa ja sitä pyrimme hyödyntämään viestiessämme muutoksesta :)
Lähetetty Ma, 10/31/2016 - 13:52