Tarina taitaa olla se juttu

Tarina

Erilaisissa keskusteluissa alun perin hahmoteltu intramme rakenne alkaa valmistua lopulliseen muotoonsa vähintään omassa mielessäni, ja näyttää siltä, että kaiken toteuttamiseen on riittävästi aikaa tulevista joulunpyhistä huolimatta.

Intran vasemman palkin selkeä navigointi ja palkin sisältöä kuvaavat otsikot edesauttavat oikean tiedon löytymistä ja luovat samalla omalta osaltaan selkeän perusrakenteen sivustolle.   

Sivun keskiosa muodostuu ajankohtaisista ilmoituksista, jotka vanhentuessaan katoavat pois. Täytyy vain pitää siitä huolta, että ilmoitusosiossa on jatkuvasti ajankohtaista kerrottavaa – luotan, että sitä on. Sivun keskiosaan sijoitetaan myös osaston kalenteri, jossa säännöllisten tapahtumien lisäksi kerrotaan esimerkiksi yhteistyökumppaneiden vierailuista, tapahtuvatpa vierailut sitten heidän tiloissaan tai meidän omissa toimipisteissämme.

Lisäksi kalenterissa kerrotaan muista ajankohtaisista tapahtumista kuten messuista tai seminaareista tai vaikkapa koulutustapahtumista. Kaikkiin näihin voi sopivasti linkittää tänä päivänä vaikka mitä tietoa, mutta vähintään toimittajan tai tapahtuman nettisivut.

Sivun oikea laita varataan luultavimmin ihmisten aktivointiin eri tavoilla. Johonkin kohtaa sivustoa voisi varata ”taukotilan”, johon voi linkittää jotakin rennompaa materiaalia, ei nyt ehkä Dilberttiä, mutta jotakin viihteellistä kuitenkin.

Viime viikonloppuna yritysviestinnän kurssimme opiskelijat ja opettajat kokoontuivat yhteen, ja tuossa tilaisuudessa käydyt keskustelut ja saatu palaute ja muutama hyvä idea auttoivat minua jäsentämään omaa projektiani eteenpäin.  

Yksi näistä hyvistä ideoista oli tarina – mitä enemmän sitä ajattelee, niin sen käyttökelpoisemmalta se tuntuu. Tarinaa voisi soveltaa hyvin esimerkiksi vasemmassa palkissa, jossa on tietoa logistiikkaosaston suuntaviivoista. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen missiosta ja visiosta johdettuja tavoitteita logistiikalle. Sisältönä on siis kuvaus siitä, mitä se logistiikkaosastolla tarkoittaa ja mitä siellä tehdään, kun yritys pyrkii asettamiinsa strategisiin päämääriin.

Tarinaa voisi mielestäni hyvin soveltaa myös wiki-tyylisessä sivustossa, jossa voisimme kuvata yrityksemme toimintaympäristöä ja linkittää mukaan erilaista siihen liittyvää materiaalia kuten toimittajien kotisivuja, viranomaisiin liittyvää tietoa tai mitä tahansa muuta sidosryhmiin liittyvää materiaalia. Tilastojen linkittäminenkään ei ole huono idea. Toimintaympäristö muuttuu mukavasti koko ajan, joten wiki-kirjaston tekstiäkin pitää varmasti aika-ajoin päivittää.

Ihmisiä aktivoivaa tarinaa ja sen kysymysmuotoisia päivityksiä voisi hyödyntää myös blogissa – tosin blogi-ajatus kaipaa vielä vähän pohdintaa sisältöön ja teemaan liittyen.

Yrityksessämme on tehty tällä välin kaksi intraa koskevaa periaatepäätöstä, joiden mukaan oikeus sisällön tuottamiseen voidaan antaa ja annetaan periaatteessa kenelle vaan. Tämä varmaan osaltaan rohkaisee osallistumaan. Toinen periaate voi olla vähän osallistumista hillitsevä, sillä päätimme, että nimettömänä ei voi kirjoittaa ja siten esimerkiksi keskustelupalstallakin esitetään mielipiteitä vain omilla nimillä. Olen kuitenkin tyytyväinen näihin linjauksiin.

Asioita on vielä ratkaistavana ennen kuin päästään maaliin - niistä lisää ensi kerralla.

Profile picture for user Jarmo Lehmusvainio
Projekti
Susanna Myllys KIRJOITTI:
Olet päässyt projektissasi hienosti eteenpäin. Projektisuunnitelma on ollut hyvin laadittu, jolloin myös aikataulu on pitänyt. Hyvin suunniteltu, on siis puoliksi tehty : )

Intran logistiikkasivut kuulostavat selkeiltä ja hyvin mietityiltä ilmoitus-, kalenteri-, tarina-, blogi- ja wiki-osioineen. Siitä tulee varmasti käytetty työkalu, ajankohtaisten asioiden ja helpon tiedonsaannin ansiosta. Selkeys, helppokäyttöisyys ja nopea tiedon saanti sekä sen jakaminen suorastaan kutsuvat käymään siellä päivittäin, hyvänä plussana kertomasi ”taukotila”.

Hienoa, että jokainen pääsee myös päivittämään sivuja, jolloin päivitys ei jää yhden henkilön vastuulle. On vain pidettävä huoli, että jokainen myös tekee osansa, jolloin intra pysyy koko ajan tuoreena, ajankohtaisena, tiedon jaon ja saannin välineenä.

Tsemppiä projektin viimemetreille!
Lähetetty To, 09/29/2016 - 13:54
Sanna K Luotonen KIRJOITTI:
Tarina on varmasti se juttu! Yhä useampi yritys haluaa kertoa oman tarinansa ja se jos mikä tekee yrityksistä mielenkiintoisempia ja toivottavasti tässä tapauksessa myös teidän uuden sähköisen työtilanne!
Lähetetty To, 09/29/2016 - 13:54
Essi Kanerva KIRJOITTI:
Päivitysvastuu jakaminen kaikille halukkaille on varmasti hyvä juttu, koska silloin sisältöä taatusti tulee enemmän eikä intran ylläpito kuormita ainoastaan yhtä tai kahta henkilöä. Ihmisten osallistaminen on muutenkin ollennaista näissä kehittämishankkeissa, koska usein ihmisillä on hyviä ideioita, mutta jos heille ei anneta keinoja tehdä itse niin usein ideatkin jää kertomatta kun haluta sekaantua.

Tarina idea kuulostaa hyvältä! Oma yrityksemme intran etusivulle on tehty sellainen pieni "Näin työskentelen"-juttusarja, jossa kerran viikossa joku kertoo muutamalla kysymyksellä ja kuvan kera kuka on ja mitä tekee. Tämä on kanssa hyvä keino saada ihmisiä intraan, koska uteliaisuus on niin kova.
Lähetetty To, 09/29/2016 - 13:55