Innolla uuden ideointiin

Rakennuspalikat

Innolla uuden ideointiin

Lähdin innostuneesti viemään eteenpäin ideaani sisäisestä tiedonvälityskanavasta, "news week" -tyyppisestä emailista. Idea sai tiimipalaverissamme positiivista palautetta ja tuulta purjeisiin ihan kunnolla. Esitin sen myös esimiehelleni, jonka kanssa olemme pohtineet keinoa parantaa sisäistä viestintää useampaan otteeseen. Hän innostui asiasta saman tien, ja alkoi jopa ideoida sivulle nimeä. Miltä kuulostaisi "weekly memo"? Asiantuntijaorganisaatiosta kun on kyse, mikäs muukaan mieleen tulisi kuin kaikkeen käypä vanha kunnon memo .

No, onneksi on vapaus valita muidenkin nimien joukosta. Nyt täytyy uskaltaa erottua muiden memojen joukosta, jottei hyvä idea kaadu huonoon markkinointiin! Hienoa kuitenkin huomata, kuinka aktiivinen ote asiaan on herättänyt myös johdon huomaamaan sisäisen viestinnän tärkeyden. Parhaillaan käynnissä olevissa kehityskeskusteluissa sisäisen viestinnän puutteita on noussut esiin, ja johto on halukas tarttumaan toimeen asian parantamiseksi.

Projektin aloituksen esimieheni kuitenkin halusi vasta tammikuun alkuun johtuen pienimuotoisesta sisäisestä organisaatiomuutoksesta. Siihen asti hiomme ideaa edelleen ja kasaamme tiimin, joka lähtee projektia käytännössä toteuttamaan. Johdolta tuli toive ottaa projektiin ihmisiä eri työryhmistä, joten ihan mielelläni otan lisäaikaa vielä muutaman viikon, vaikka innossani olenkin. Koen johdon tuen asialle todella tärkeäksi. Se sitouttaa tekijät ja tehostaa toimintaa.

Muutoksen tuulia myös intrassa

Niin aktiivisesti olen ideoinut uutta news week -konseptia, että melkein ohitin tärkeän intrassa tapahtuneen muutoksen.

Globaali muutos intran hakutoiminnoissa on nyt lanseerattu - ja miten tylsästi lanseeratiinkin: yhdellä sähköpostilla, jossa fontti on Arial ja tekstin väri musta, ihan niinkuin kaikissa muissakin viesteissä!

Joka tapuksessa intramme oma "google"-tyyppinen hakutoiminto ja 35 miljoonaa uutta dokumenttia systeemissä ovat iso muutos! Tämä osoittaa, kuinka paljon intraan globaalisti meillä luotetaan ja panostetaan.

Olisin kyllä toivonut kunnon lanseerausta uusille toiminnoille, sillä intran rakenne muuttui oleellisesti. Uudistusten myötä myös sen hitaus lisääntyi. Markkinointiosasto ei ole ottanut asiaa tosissaan, tai sitten intran toimivuuteen ja tuttuuteen luotetaan liian sokeasti. Meillä uudistuksiin liittyi paljon kysymyksiä, mikä osaltaan tekee hallaa uudelle sisäisen viestinnän konseptillemme.

Joka tapauksessa vihdoinkin tuntuu siltä, että takataskussa on jotain konkreettisempaa lääkettä sisäisen viestinnän ikuisuusongelmien ratkaisemiseen. Vielä ei ehkä ratkaisun avaimia ole saatu käteen, mutta ainakin on muutama konsti, jota kokeilla!

Tammikuun alkua odotellessa...

Profile picture for user Sevi Pesonen
Projekti
Sanna K Luotonen KIRJOITTI:
Hienoa kuulla, että sisäisen viestinnän "lukkoon" on löytynyt uusia avaimia. Vaikka lanseeraus hoidettiin matalalla profiililla, niin toivottavasti nämä sisäiset työkalut saavat tulevaisuudessa korkeamman profiilin ja ansaitsemansa paikan muiden medioiden joukossa!
Lähetetty To, 09/29/2016 - 14:06
Essi Kanerva KIRJOITTI:
Nyt ainakin tiedät miltä tämä tuleva "memosi" ei näytä. Ei mustaa eikä Arialia. Ulkonäöllinen houkuttelevuus on varmasti yksi tärkeimmistä asioista näissä sisäisen viestinnän jutuissa. Sen pitää poiketa jotenkin siitä tylsästä rutiinista ja tulla ehkä hieman lähemmäksi itseä henkilökohtaisesti kuin ne (tylsät) työviestit.. Ensi vuosi on jo pian täällä, joten kohta saat höyrätä tämän asian tiimoilta oikein kunnolla, hyvä siis pitää mietintämyssyä nyt päässä, että on sitten hyviä ideioita kun toteutus alkaa.
Lähetetty To, 09/29/2016 - 14:06
Mervi Jokela KIRJOITTI:
Miten nimenä maistuisi ”Breaking News” (ja Breaking-sanan fontti olisi ”murentuva” esim. AR DARLING).

Sanakirja selittää sanaparia seuraavasti: News that has either just happened or is currently happening. Breaking news articles may contain incomplete information, factual errors, or poor editing because of a rush to publication.

Eli, jos uutiset ovat hieman puutteellisia, innostaisi se ehkä vuorovaikutukseen(?); täydentämään tai korjaamaan uutisia. Tai jopa tuottamaan uutisia!
Lähetetty To, 09/29/2016 - 14:07
Tiina Roikonen KIRJOITTI:
Hienoa että saat johdon tuen sisäisen viestinnän kehittämiseen ja parantamiseen. Sehän on ensiarvoisen tärkeää ja toivotaan että innostus sillä saralla jatkuu. Ehkä olet jo keksinyt hyvän nimenkin "memolle" :)
Tsemppiä sinulle sisäisen viestinnän kehittämiseen, varmasti työ palkitaan!
Lähetetty To, 09/29/2016 - 14:08
Sini Karhula KIRJOITTI:
Uusien työkalujen, jollaiseksi intrakin voidaan lukea, lanseeraus tuntuu olevan muuallakin kuin omassa organisaatiossani ongelmallista. Vaikka emme omassa taloustiimissämme mitään viestinnän asiantuntijoita olekaan, olimme kaikki erittäin pettyneitä kun oman organisaatiomme uusi intra esiteltiin henkilöstölle uuden työvuoden alkaessa elokuun lopussa, siis vain reilut kaksi viikkoa sitten.

Uuden intran käyttöönotosta oli puhuttu jo etukäteen ja kerrottu, että se esitellään ja otetaan virallisesti käyttöön uuden työvuoden alkaessa elokuun lopussa. Esittely tarkoittikin tässä tapauksessa sitä, että uuden intran kerrottiin olevan nyt kaikkien käytössä ja esitettiin toiveita sen aktiivisesta käyttöönotosta ja jatkokehittämisestä. Intran uusista ominaisuuksista ja vuorovaikutteisuudesta kyllä kerrottiin, mutta sivuja ei kuitenkaan paljon puhutussa esittelytilaisuudessa edes vilautettu yleisölle, ja kerrankin paikalla olisi ollut lähes jokainen organisaation työntekijä. Olisimme kyllä kaivanneet sivujen lyhyttä esittelyä visuaalisestikin, kun tekniikka olisi siihen kyllä taipunut.
Lähetetty To, 09/29/2016 - 14:08